Lokakuun 19. päivä sain vastaanottaa perinteikkään palkinnon, Esirippu-veistoksen stipendin kera, perinteikkäältä turkulaiselta teatteritoimijalta ja -vaikuttajalta, Turun Teatterikerholta. Sain sen roolityöstäni esityksessä H.C. – poeettinen kohtaaminen Englannissa. Lavalla luomani tulkinta Hans Cristian Andersenista lämmitti raatia niin, että he halusivat nostaa sen esiin kaikista viime näytöskauden näyttämötehtävistä. Loppusuoralla oli kuulemma seitsemän ehdokasta, joista H.C. sitten nousi ykköseksi.

Kun on itsekin nähnyt viime kaudella komeita ja todella taidokkaita roolisuorituksia tai muita teatterin alan suunnittelutehtäviä, niin tulee nöyrä ja kiitollinen olo. Ja totta kai iloinen. Sitähän näyttämöllä oleva näyttelijä aina toivoo, että kumpa minun tekemiseni onnistuisi ja tavoittaisi jotain semmoista, mikä vaikuttaa katsojaan. Eli suuret kiitokset, Turun Teatterikerho. Juha Lukalan suunnittelema esirippu kotonani muistuttaa minua nyt siitä, että aina kun astun lavalle, niin minulla on velvollisuus ja myös kunnia tähdätä niin hyvään tulokseen kuin sillä hetkellä kykenen.

Palkinto on sikälikin minulle ilon aihe, että se taitaa olla ensimmäinen nukketeatterin tekijälle tullut Teatterikerhon tunnustuspalkinto (sama palkinto on 40-luvulta lähtien ollut hiukan erinimisenä kausittain). Se on yksi ensimmäisiä teatterin vapaalle kentälle tullut palkinto ja ensimmäinen Tehdas Teatterissa tehdylle roolityölle tullut Teatterikerhon tunnustuspalkinto.

Palkinnot, tunnustukset, diplomit. Niitä on loppujen lopuksi kovin vähän teatterimaailmassa. Vaikka kukaan ei mitaleiden tähden tätä työtä tee, niin saa olla iloinen, kun sellainen kohdalle osuu. Saamastani stipendistä käytän tulevien esitysten tekemiseen ja ehkä hiukkasen jää myös kesäpaikkamme, Kustavin Vähälukkarin, kunnostukseen.

Kiitos, ja hyvää jatkoa edelleen 75-vuotias Turun Teatterikerho!