Vihervaaran Annasta ja ahmimisiästä

14.6.2022

Nyt on kesäduuni kivoimmasta päästä. Ohjaan Sauvon Kesäteatteriin klassikkotarinaa Vihervaaran Anna. Mukava olla kesä Avonlean auvoisassa tunnelmassa. Kirjoitin Paimion Kunnallislehteen Sauvon Elävän Kulttuurin Seuran vieraskynä-vuorolla kolumnikirjoituksen, jossa pohdin lasten ahmimisikää ja kirjallisuuden sukupuoliaitoja. Laitetaanpa se nyt tännekin luettavaksi.

Blogin kuvan ottanut Jussi Kirjonen. Ja lippuja iki-ihanaan Annaan saa Selkun nettisivujen kautta.

Haluan uuden ahmimisiän

Sitä ikää, kun alakouluikäinen lapsi rupeaa sujuvasti lukemaan ja kirjallisuuden maailma aukeaa rytinällä, sanotaan ahmimisiäksi. Minun ahmimisikääni tyydytti aikanaan ansiokkaasti Sauvon kirjasto, jonka hyllyiltä hain jatkuvalla syötöllä luettavaa. Osa tuli luetuksi loppuun, osa useampaan kertaan, osa jäi kesken.

Jälkikäteen muistellen nappasin hyllystä ihailtavan ennakkoluulottomasti kirjoja: nuorten romaaneja, tietokirjoja, poikakirjoja, tyttökirjoja, aikuisten romaaneja, sarjakuvia… Kukaan ei tullut sanomaan, että sinun ei kuulu ottaa tuollaisia kirjoja. Ei edes silloin, kun kirjakassiin meni Tarzanin kanssa Angelika ja sulttaani (sehän on varsin jännä seikkailu, eikö?).

Lukuhuumassani tartuin myös L.M. Montgomeryn kirjoittamiin Anna-kirjoihin. Muistaakseni ne eivät silloin herättäneet minussa kovin suurta kiinnostusta. Löysin nämä tarina-aarteet uudestaan näin keski-ikäisenä, ja huomasin, miten ihmeen hienosti siinä kuvataan nuoruutta, luontoa, oman paikan etsimistä, kyläläisten erilaisia luonteita, ja ihmetellään maailman menoa.

Anna-kirjat ovat niin sanotun tyttökirjallisuuden klassikkoja. Tai pitäisikö nykyään puhua ihan vain klassikoista? Varhaisten tyttökirjojen tavoite oli kasvattaa tyttöjä äitiyteen ja perheenemännyyteen, mutta itse asiassa monet tunnettujen tyttökirjojen nimihenkilöt ovat rohkeita oman tiensä kulkijoita, koulutuksesta unelmoivia ja ihmissuhteissaankin omanlaisiaan. Hellan vieressä seisoskelu on niistä kaukana. Monet asiat ovat ainakin Montgomeryn luoman yli sadan vuoden takaisessa Anna Shirleyn maailmassa yllättävän moderneja.

Kuvitellaan. Jos kirjan päähenkilö on räkönokkainen, valehteleva poika, se kertoo ”ihmiseksi kasvamisesta”, onhan hän mies. Jos päähenkilö on puhelias ja rämäkkä tyttö, kirja kertoo ”naiseksi kasvamisesta”. Näinkö ajattelemme? Hui hai. Vihervaaran Anna on minusta ennen kaikkea koskettava kuvaus ihmiseksi kasvamisesta.

Oma ahmimisikäni ruokkii minua edelleen, sekä työssäni että elämässäni. Eläköön kirjat, kirjastot, ja eläköön uusi ahmimisikäni, jonka toivoisin alkavan yhtä vapaamielisenä kuin lapsena.

Julkaistu Kunnallislehdessä 3.6.2022

Sivujen toteutus: Wille Heino - Valokuvat: Jesper Dolgov