Ihana uusi tuttavuus

6.4.2021

Oli niiiin mukava tutustua häneen. Hän on päättäväinen ja omapäinen, sisukas ja herttainen. Nimittäin Prinsessa Pikkiriikki. Kirjailija Hannele Lampelan ja kuvittaja Ninka Reittun luoma lastenkirjahahmo, johon pääsin tutustumaan Tehdas Teatterin ja nukketeatteri Kuuman Ankanpoikasen yhteistuotannon kautta. Prinsessa Pikkiriikki – kaikkien tuhmuroijien sankari sai ensi-iltansa keskellä koronan hiljaisuutta 5. maaliskuuta. Sain kunniatehtävän olla esityksen ohjaaja.

Idea lähti nukketeatterikollegoiltani Pia Kaleniukselta ja Merja Pöyhöseltä. He kokoontuivat parisen vuotta sitten miettimään, minkälaisen kiertävän koko perheen esityksen he haluaisivat tehdä. Muitakin vaihtoehtoja miettivät, mutta sitten Pian sisko vinkkasi uudehkosta hauskasta kotimaisesta lastenkirjasarjasta, ja niin lähti työryhmän suunta kohti Vanhaa Kuninkaantietä (jossa Pikkiriikki siis asuu). Kun lupaneuvottelut olivat alkaneet ja rupesi näyttämään melko varmalta, niin minut pyydettiin mukaan kuvioihin. Harjoitusten kiireisin jakso oli tämän vuoden, 2021 tammikuussa, ja helmi-maaliskuussa.

Minulle Pikkiriikki oli uusi tuttavuus. No, täytyy tunnustaa, ettei ole tullut seurattua lastenkirjallisuuden viimeisimpiä uutuuksia viime aikoina. Mutta psädäm-tättätää, nytpä tunnen hänet. Ja koska hän on nyt tuttu minulle, niin huomasinpa, että Hannele Lampela on julkaissut juuri uuden kirjan, jossa Pikkiriikki matkailee maailmalla. No sehän pitää heti mennä hommaamaan jostakin.

Moni teatterintekijä on joutunut lykkäämään ensi-iltojaan tai tekemään ne kokonaan striimattuna. Me halusimme saattaa Pikkiriikin ensi-iltaan tavalla tai toisella. Vaikka koko ajan oli (ja on edelleen) pelko siitä, että koko keväänä ei välttämättä päästä live-esityksiä vetämään, niin tämän esityksen kohdalla oli ajatus elämästä, joka jatkuu pitkälle siihen aikaan, kun korona alkaa helpottamaan. Pikkiriikki tehtiin kiertäväksi esitykseksi, eli uskon, että se nähdään vielä kulttuuritaloissa, teattereissa, festivaaleilla. Sillä on vielä elämä edessään, vaikka nyt tämä sympaattinen esitys jouduttiinkin laittamaan pakettiin toviksi.

Ja onhan tässä vielä toivoa tässäkin keväässä. Jospa kävisi niin hienosti, että toukokuussa pystyttäisiin toteuttamaan esitykset alkuperäisessä aikataulussaan, edes pienille yleisöille. Sitä Pikkiriikki nyt kaipaa. Koska siitä tuli minusta tosi kiva esitys. Kiitos mahtava työryhmä: Pia Kalenius (visuaalisuus, nuket), Merja Pöyhönen (käsikirjoitus), Valtteri Lipasti (musiikki) ja Antton Kainulainen (valosuunnittelu).

Sivujen toteutus: Wille Heino - Valokuvat: Jesper Dolgov